Pekka Iiskonmäki

Kaikki blogit puheenaiheesta Autoilu

Muna- ja pakosarjoista

Vaikkei aiheeseen ehkä mitenkään liitykään, niin muistan miten Neuvostoliiton vierailullani opas kertoi, että neuvostolääkärit olivat todenneet purukumin haitalliseksi terveydelle ja siksi purukumia ei ollut myynnissä Neuvostoliitossa. Tulipahan kuitenkin mieleen.

Auton korjaaminen tankkaamalla

Kävin noin kolme viikkoa sitten Salossa, lähes 50 km matka, ja menomatkalla huomasin, että auto käyttäytyy oudosti. Nopeus laski ylämäessä eikä kaasupolkimella tuntunut olevan vaikutusta. Alkumatka Perniöön eli melko tarkalleen puoleenväliin oli sujunut ongelmitta. Vielä kiihdytys Perniön liikenneympyrän jälkeen sujui suunnilleen normaalisti. Neljännesmatkassa Strömman jälkeen olin ohittanut huvivenettä vetävän auton kakkosella ja kierrokset olivat nousseet johonkin 5 000 rpm:n paikkeille.

Robottiauton miljoona mailia

Robottiauton suuremmoisuutta perustellaan sillä, että koeajoissa on takana miljoona mailia. Tuo on matka, johon taksiautoilijat saattavat eläessään päästä. Parista kolarista on toisaalta vetää turha johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

Kannattaisi myös muistaa, että robottiautoilla on ollut tukenaan Googlen erikoiskartat, ei tavallinen navigaattorien kartta. 

Tässä teknologiaa maallikoille:

idea, demo, proto, tuote, tuoteperhe.

NYT OLLAAN VIELÄ TASOLLA DEMO/PROTO.

Vetävätkö merkkihuoltamot hintoja hatusta?

Sattuipa, että autoni etupyörät olivat roiskineet irti maalia siitä alhaalta korin kulmasta. Korjasin ja päätin ostaa suojaksi "roiskeläpät". Tuostakos soppa syntyi.

Surmanloukku

Tiesitkö että tyhjentynyt auton akku ja sähköinen ovien lukitus voi olla hengenvaarallinen yhdistelmä? En minäkään ennen näitä pakkkasia.

Kaikki alkoi siitä, että en saanut autoni ovia auki, en avaimella enkä kauko-ohjaimella. Avain kyllä pyöri lukkopesässä lyhyen matkaa, mutta ei tarpeeksi, jotta ovi olisi auennut. Pakkasta oli vielä reippaanlaisesti, joten ajattelin, että oven sisällä oleva mekannismi olisi jotenkin jäätynyt, joten jäin odottelemaan sisätilanlämmittimen vaikutusta vielä pariksi tunniksi.

Auton öljyn vaihto

Sain kutsun katsomaan, kuinka auton öljyn vaihto tehdään. Viime viikonloppuna katsoin, kuinka auton akut ladataan. Hyvä, sillä koskaan ei tiedä...

Viime viikonlopun hommeli oli helppo, mutta nyt en arvannutkaan, kuinka monimutkaisia ratkaisuja auton öljyfiltterin ja ja öljyn vaihdon eteen oli tämä ranskalainen firma tehnyt.

Haamu on kuskannu mua jo 10.000km

 

Käsittämätön juttu, mutta näin on päässyt käymään. Kaikkihan pitävät päivän selvänä, että sähköautolla ei tee mitään. Hitaita paskoja aina laturissa?

Some say, että toimivaa sähköautoa ei ole olemassa, joten tiedä sit, mikä mua on kuskannu tämän vuoden. Liekö itse vanha kunnon white Stigin haamu ollut puikoissa.

Haamu on kuskannu mua jo 10.000km

 

Käsittämätön juttu, mutta näin on päässyt käymään. Kaikkihan pitävät päivän selvänä, että sähköautolla ei tee mitään. Hitaita paskoja aina laturissa?

Some say, että toimivaa sähköautoa ei ole olemassa, joten tiedä sit, mikä mua on kuskannu tämän vuoden. Liekö itse vanha kunnon white Stigin haamu ollut puikoissa.

Näin estät lintuja kakkimasta autollesi

Tässäpä helppo keino ehkäistä linnunkakkojen lätsähtämistä (vastapestylle) autolle. Asia on tietysti mittaluokaltaan aika pieni, mutta varsinkin tuulilasissa linnunläjät usein häiritsevät ja ovat välillä ihmeen sitkeitä, vaikka niitä yrittäisi putsata.

Kiitos tästä keksinnöstä kuuluu miehelleni. Kikka on varmasti tuttu monille mökkiläisille, jotka asettavat lelukäärmeen pitämään laituria puhtaana. Sama homma toimii myös autossa: lelukäärme säikäyttää linnut hieman kauemmaksi ja auto säästyy puhtaampana.

Ajokuvia tienpäältä

Talvisia kuvia ja matkailu on joskus kaunista. Nämä kuvat ovat yhden matkan satoa. Oulusta Joensuuhun käy kuvaajan tie. Kuvat ovat väliltä Kontiomäki- Valtimo.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä