*

Pekka Iiskonmäki

Onko liikaa aina liikaa?

Kaverini aina lapsuudesta asti asuu Itä-Hämeessä.

Tulin Portugalista kuukauden lomalta Suomeen viettämään joulua.

Olin hänen luonaan yökylässä ja toimitin hänelle harvinaisen portviinipullon.

Aikaisemmin hän oli ostanut kaksi kertaa vuodessa 500 euroa kerta alkoholijuomia Latviasta.

Aluksi varastot tyhjenivät, mutta eivät enään ja ne ovat paisuneet valtaviksi.

Ville kertoi, että kun noita juomia näkee jatkuvasti ja ne ovat niin halpoja, niin ei tee enään mieli niitä juoda.

Nyt Ville on alkanut keräämään harvinaisuuksia, jossa ALKO on ollut myös apuna.

Kun aikoinaan muutin Suomesta, niin juomat maistuivat joka päivä.

Sitten tuli päivä, että teekupista tuli osa päivääni. Alkoholin hajukin alkoi tökkimään.

Suomen valtiolla on pirullinen juoni.

Pitämällä alkolin kyykytysvälineenä ja nöyryytysvälineenä kansaa vastaan se saadaan vitutuksissaan juomaan ALKO:n kalliita litkuja tai lantattua spriitä. 

Lopuksi voikin todeta, että Suomi on paska maa kansalaisilleen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Jo tsaarin armeijassa kaikille annettiin kunnon viinaryyppy joka päivä. Tapa on säilynyt Venäjällä, miehet kuolevat jo keski-ikäisinä viinaan. Eivät ole oppineet juomaan sivistyneesti kuten Latviassa. Siellä ei varmaan edes venäläiset kuole viinaan?

Meillä armeijassa ei annettu viinaa ja alkoholipolitiikan ansiosta minunkin nuoruudessani oli ainainen viinapula. Nyt iloitsemme kun saa nelosolutta ruokakaupasta. Ehkä sivistys lähtee nousee täälläkin?

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset