*

Pekka Iiskonmäki

Viron ja Suomen kulttuurieroavaisuudet

Viroa voidaan pitää todella kulttuurin pikkujättiläisenä.

Koko kansa on taiteen ja kulttuurin suurkuluttajia. Kaikissa lehdissä kirjoitetaan joka päivä kulttuuritapahtumista, joita Virossa riittää. Ei taida olla niin pientä kylää Virossa, jossa ei olisi jotain näyttelyä tai museota.

Kerran vertasin molempien maiden viiden suurimman lehden uutisia kolmen kuukauden ajan. Erot olivat todella suuret.

Suomen lehdissä oli yhtä päivää lukuuottamatta aina juttua alkoholista. Kaikkina muina päivä oli murhetta ja suuria uutisia alkoholiin liittyvistä aiheista. Kulttuuri oli jäänyt täysin taka-alalle. Suomea hallitsee siten alkoholi tai sen puute lähinnä.

Viron lehdissä oli juttua alkoholista vain muutamana päivänä kolmen kuukauden aikana. Ne koskivat alkoholiveron lievää korotusta.

Lisäksi oli juttu, että virolaiset ovat alkaneet käymään Latviassa ostoksilla ja kulttuuri menettää sille tulevaa rahaa.

Virossa ohjataan suuri osuus alkoholiverosta kulttuuriin ja taiteeseen.

Ei ihme, että virolaiset nauravat suomalaisia, jotka vetävät loskaisilla mukulakivikaduilla kaljakärryjään kasvoillaan tyhjä katse.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

No, no Pekka, tuo viimeinen kappaleesi ei ollut yhtään nätisti sanottu:)

Vaikka muuten olenkin pitkälti samaa mieltä kanssasi. Virossa tulee monien taidenäyttelyiden ohella jotenkin muutenkin esiin kulttuurin suuri rakkaus esiin myöskin satunnaiselle kävijälle. Käyn kyllä aika usein:) Viimeksi kiersin Pärnun hienot taidemuseot ja ostamassa divarien vanhat virolaiset sisutus- muoti- ja arkkitehtuuri-lehdet ennen vuotta 1940.

Tuntuu kuin kulttiuri tulisi esiin jopa kukkien asettelussa yleisille paikoille ja pientenkin kahviloiden sisustuksen väreissä ja tyyleissä. Vanhaa puuta, kulttuuria ja tyylejä on sisustuksessa jätetty ja hellällä kädellä hoivattu, eli ihan eri tavalla kuin meillä. Meillä taas uusitaan liian helposti kaikki kiiltävin pinnoin ja valkoisin seinin...krääk

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''No, no Pekka, tuo viimeinen kappaleesi ei ollut yhtään nätisti sanottu''

Kaija. Eikö se ole totta? Useasti ei taidekaan ole kaunista.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Heh, eipä muuten, mutta kun olen tänään itse lähdössä Tallinnaan ja näin kuvauksessa itseni:)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Neuvostoliitossa korkeakulttuuria arvostettiin. Ei kaikki NL:n perinnöstä ole kelvotonta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Tuo on totta.

Kävin Neuvostoliiton aikaan usein teatterissa.

Nykyisin on jäänyt vähemmälle. Menen tiistaina Venäjälle ja täytyy käväistä teatterissa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset